Kuvaus
Lundian kätevät System-laatikot sopivat esimerkiksi pikkutavaroiden säilytykseen ja sisustuselementeiksi – yhdessä ja erikseen. Ne on mitoitettu myös Lundia Classic -sarjan kalusteisiin. System-laatikot on suunnitellut Joanna Laajisto ja laatikot on tehty käsin Suomessa. Kansi on liukuovi, josta tulee mieleen vanhan ajan penaalit. Kannen saa liutettua auki, vaikka pääällä olisi toinen laatikko. Puun syyt kuultavat kauniisti läpi savunharmaaksi, tummansinisiksi ja mintunvihreiksi maalatuissa laatikoissa. Sisäpuolelta kaikki laatikot on jätetty männyn värisiksi. Joanna Laajisto on todennut: ”Lundialta toivottiin pientä säilytyskalustetta joka sopii nimenomaan Lundia Classiciin. Perusmateriaali on sama, mutta maalattu pinta tuo uutta ilmettä mäntyyn. Lundia System on saanut inspiraationsa paperiarkkien mittasuhteista. Kaikki kolme laatikkoa menevät kauniisti sisäkkäin, mutta myös loksahtavat kuviollisiksi pinoiksi. ”
Väri: Harmaa, sininen, vihreä
Koko:
Materiaali: Mänty
Valmistajan tuotenumero: LUsystem1-2-3
EAN / GTIN:
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.